Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Maaliskuun puolivälissä kerroin erään presidentinvaalien vaalitarkkailijan tarinan. (12.3.2012)Sain erilaista palautetta. Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet minua.Pari päivää sitten keskustelin taas pitkästä aikaa kaverini kanssa. Vaalipäivän jälkeen hän oli suoraan sanottuna masentunut muutaman päivän ajan. Sain häneltä lisää yksityiskohtia.Tärkein uusi tieto on se, että pitkän taistelun...
Olen viikon ajan miettinyt mitä minun pitäisi kertoa Venäjän presidentinvaaleista.Tulos oli itselleni pettymys, mutta odotettu. Vaaliaamuna ennakoin facebookissa Putinin voittavan saamalla 56–62 prosenttia äänistä. Virallisesti Putin sai 63,60 prosenttia – epävirallisten laskelmien mukaan huomattavasti vähemmän.En kuitenkaan yritä arvailla kuka on oikeassa, vaan kerron minun hyvän kaverini...
Karjalan Kuvalehti no 9 / HELMIKUU 2012 Uuden Suomen blogeissa kiinnostusta herätti Mihail Kurvisen kirjoitus 09.01.2012,jossa hän esitteli Venäjän vallan vertikaalin pitkänä kaaviona nimineen ja kuvineen pääministeri Vladimir Putinin nimen alla. Kaavion Kurvinen oli suomentanut venäläisestä The New Times –viikkolehdestä. Kaaviossa Venäjän...
Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen Venäjä vihdoin hyväksyttiin WTO:n eli Maailman kauppajärjestön jäseneksi 16. joulukuuta 2011. 18 vuotta kestäneen liittymisprosessin tuloksena syntynyt sopimus on määrä ratifioida Venäjän duumassa kesäkuuhun mennessä, minkä jälkeen jäsenyys astuu voimaan. Venäjä on viimeinen G20-teollisuusmaiden talouksista, joka liittyy järjestöön. Jäsenyyden...
Vielä syyskuussa kirjoitin blogissani: ” Sen jälkeen kun Putinista tuli presidentti vuonna 2000, venäläiseen todellisuuteen ovat palanneet monet neuvostoaikaiset perinteet. Ensin palasi vanha hymni, sitten vangittiin Hodorkovski ja myöhemmin kuvernöörejä alettiin nimittää ilman vaaleja. Korkein valta maassa käytännössä periytyy. Nyt kun leikitään ajatuksella, että Putin palaa valtaan vielä...
Venäläinen The New Times -viikkolehti on tehnyt yhteenvedon Venäjän ”vallan vertikaalista” jakamalla maan korkeimmat virkamiehet neljään ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat turvallisuusjoukkotaustaiset henkilöt, toiseen Vladimir Putinin Pietarin ajalta tutut luottohenkilöt, kolmanteen Putinin ohella Ozero- huvilaosuuskunnan perustajat, ja viimeiseen pääministerin sukulaiset, ystävät ja muu...
Huom! Kysely on toteutettu ennen duuman vaaleja 14.7.2011 – 20.7.2011. Lukiessa kannattaa muistaa, ettei Venäjällä ole samanlaista selkeää puoluepolitiikkaa kuin länsimaissa. Rakenteet ovat jääneet puolitiehen, koska uusia puolueita ei ole pitkään aikaan rekisteröity. Aineisto on mielenkiintoinen. Kyseessä ovat mielenosoituksissa nähdyt ihmiset (18-55 -vuotiaat) kaupunkilaiset...
Yli kymmenen vuotta presidentin apulaiskansliapäällikkönä toiminut Vladislav Surkov nimettiin 27. joulukuuta 2011 varapääministeriksi, joka vastaa talouden modernisaatiosta. Tästä nimityksestä Helsingin Sanomissa kirjoitettiin otsikolla ” Kremlin pääideologin asema vahvistui”, mikä ei tosiasiassa pidä paikkaansa. Kyseessä on alennus, sillä aikaisemmin ehkäpä kolmanneksi...
Venäjällä varsinkin Internetissä tunnettu politologi Stanistav Belkovski on antanut viime päivinä joukon haastatteluja mm. Eho Moskvy- ja Finam FM -radioille, joissa hän esitti näkemyksensä vaalien jälkeisistä tapahtumista ja mahdollisesta kehityksen kulusta. Yksi haastattelujen keskeisimpiä aiheita on ollut Mihail Prohorovin ehdokkuus Venäjän...
Venäjän hallitusta ja oppositio sovitellaan samaan pöytään. Neuvotteluja pohjustanut järjestelytoimikunta kokoontui keskiviikkona. Toimikuntaan kuuluvat muun muassa Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov, politologi Georgi Satarov ja ihmisoikeusaktivisti Ljudmila Alekseeva. Toimikunta hyväksyi keskustelujen pohjaksi entisen talousministeri Aleksei Kudrinin aloitteen hallinnon ja...
Mihail Kurvinen
Turku
Sitoutumaton
http://suurijamahtava.com/
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?